/sauna/

Lepää rauhassa Miura-painos

kuka

en koskaan tuu ymmärtää miks jotkut mielummin kihisee ja kiukuttelee sen sijaan että tekis yhtään mitään asian edesauttamiseksi

arisu mangan piirtäjä

en lue ku lucky lukea

heräsin, räkä ja kuume vaihdettu kurkkukipuun

mulla toi menee yleensä toisinpäin

juon nyt kilon vettä

nugetit ja ransut uuniin

Näyttää olevan joku miekan luu ukko

en koskaan tuu ymmärtämään miks jotkut mieluummin tulee nettiin kertomaan kärsiville että "et sä vaan edes yritä bro lol oo vaan oma ittes" sen sijaan että pitää turpansa kiinni ja keskittyy nauttimaan siitä mitä itsellä on ja monella muulla ei ole

Suuret työnantajat OP-ryhmä, Kesko, Danske Bank ja F-Secure kertoivat Ylelle, että hakemusmäärät ovat olleet viime vuosina kasvussa.

Keskolta kerrotaan, että tänä vuonna tammikuu–maaliskuussa hakijoiden määrä on kasvanut miltei 30 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. F-Securella hakijoiden määrä on kasvanut suunnilleen saman verran tammi–huhtikuussa.

Työttömiä oli tämän vuoden maaliskuussa yli 30 000 enemmän kuin vuosi sitten maaliskuussa.

pula on vaan järkyttävän suuri

keitän nyt toisen pannun kahvia kun tuli kylmä

veikkauksia muuttuuko parempaan suuntaan vai huonompaan

vaihdoin f sekuren avastiin kun se oli liian raskas paskaohjelma

mitä teet avastilla

en nykyään yhtään mitään. silloin joskus parikymmentä vuotta sitten käytin

Onks se väärin jos on iloinen ja haluaa jakaa ilonsa nyymien kanssa

haenko ainekset tonnikala-ananas lämppäreihin, kermaiseen kanapastavuokaan, makaronilaatikkoon, muussiin ja lihamurekkeeseen, merimiespannuun, kebab riisillä, paistettu riisi kanalla, panini-leipiin, juustopekonipastaan, vai currykanakastikkeeseen ja perunaan? vai käynkö hampparilla?

et

heh

Capture.png - 960x880, 993.72K

onneks perussuomalaiset piti huolen että saadaan sata tuhatta jeettiä auttaa työvoimapulassa

kel onni on se onnen kätkeköön

oikeastaan olen tullu tulokseen ettei nyymit ees ansaitse onnea maatkoon sitten itsekasaamassa risukasassa vaikka hamaan loppuun kitisten itsesäälissä

kyllä siitä makoisat naurut aina irtoaa ku joku läski joka kittaa koneella kaljaa päivät pitkät yksinää, alkaa vinkumaan ku raivotautinen apina kun ei uskalla ees poistua muualle ku kaljakauppaan

Näytän tolta kun mut löydetään viimein nyymi kuutiosta.

oispa ihana nyymi jonka päätä rapsutella

ylistunnit

laitoin luckkiin liikaa pojoja oon vammainen

kalastan krottikaloja runes

harmittaa tietää että voisi korjata asiat mutta ei vaan viitti

jos vielä kerran sanotte että nyymin kantsis hommata tyttis koska ne on ihania niin sitten lyön

nyymin kannattais hommata tyttys koska ne on ihania jne.

mun runessa ei oo noit

Inhoan ihmisten seuraa.

ei jaksa ellei semmonen tuu kohalle

Mulla on pippeliinkin tulossa psoriasis...

jos hankin tyttiksen niin en voi enää runkata loleille, kuulostaa ihan vitun paskalta diililtä

ei nyymit oo ihania

hyvää huomenta

miten niin ei nyymit ovat just mega ihania ja söpöjä

öö miten sit selität mun ihanan mega nöppänä söppänä nyymi ihanuuden

työkkäri soittaa mutta en vastaa
päihitän ne

smug ricca.png - 312x307, 149.61K

s-saat karenssia

oispa loli

oispa.gif - 237x237, 278.97K

juuh oispa

alan nyt hyppimään aion hyppiä minuutin putkeen

jos loli tyttikset olis oikeita niin hankkisin tyttiksen mutta kun ei ole ja irlissä tyttikset ovat semmosia yököttäviä paahto paisti mummoja ja ei kukaan täysjärkinen semmosta halua joten en hanki tyttistä

et sais irli mummo tyttistä vaikka yrittäisit

haluan irl tyttiksen

Entä jos olisi sellainen irstas fujoshi joka runkkaa shotalle?

ootko iso tissinen anime milffi???

sama se on joko loli tai ei mitään

mun mielestä naisen itsetyydyttämistä ei voi kuvata runkkaus-termillä

miksi sanot ton niin kuin se olisi paha asia

Ja sitten vielä väitetään että pedofilia ei ole mielisairaus

juuh

tarttisin nyt tällä hetkellä tommosta hirvittävä stondis

vaklataankohan petarinyymejä fobbien toimesta?

yks kakkaa kaks kakkaa

mun jätti kyrpä on timanttia

/sauna/n paahtopaisti kilahti

Roihuvuoren kirsikkapuisto on täydessä loistossaan, ja nyt näkyvät myös puiden tuhot

Hanami-juhlaa vietetään lauantaina 10. toukokuuta. Tänä vuonna järjestetään uutuutena on myös ”yöhanami” eli yozakura

hs.fi/helsinki/art-2000011212080.html

oispattaa oispattaa

kekkilä.jpg - 395x350, 22.99K

ite epäironisesti tykkään paahtopaisti pimpeistä

vois mennä tonne ehkä

557.jpg - 940x940, 279.41K

ei olla yliksellä

meen yöllä istuskelemaan ja juomaan kaljaa

kyllä niillä on varmaan pääsy silti niihin

nyymit menee yökävelemään yöhanamiin

Tää on jonkun nyymin irl mummo tyttis

Ei ole väliä, animeporno on Suomessa laillista.

minun lähi pitseriassa halpuutuspäivä 7,90 kanakepappi tai 2 täytteen pista

eniten kiinnostaa että miten pallopää onnistu normoutumaan

latasi tinderin

toi on aina ihan ammuttu täyteen normoja tekemässä noin

onko toi möökeri alueella
tai siis koko pääkaupunkiseutu on mutta onko toi siitä pahimmasta möökeri alue päästä

jos pitää noin kysyä niin varmasti on

pitsan haet (pepperoni tonnikala)

tuli sade rankka

Kävin nyymit pihalla, eikä kannata. +50 ja kylmä tuuli. Meen takaisin pötköttään peiton alle ja kattoon animea.

juon williams teetä

hämähäkin vei

vähensin kuudesta kahvikupista hiljalleen neljään päivässä ja nyt alko jo pahoinvointi

oispattaa iso & kuuma musta tee

Lopeta kokonaan

joo sitä yritänkin, on vaan sika mälsää olla puoli päivää väsyneenä ennen kuin vieroitusoireet menee ohi

huutista kofeiini nisteille

harmittaako kofeiini yliherkän tärisevät kädet, hikoilu ja ahdistus?

kofeiini rakensi sivistyksen yhteiskunnan

haluun tyttiksen mut en halua tehdä mitään asian eteen

aamupalaksi teetä ja makkaraa

Kyllä se misaki löytää sut

nyymien mielipide arizona hampparista (se oli se hesen hamppari missä oli sipulirenkaita) ?

oulussa tuli aamulla lunta

tekis mieli viintä. minkä viine pullon hakis alkosta?

onko sipuliteemakkaraa?

haluaako nyymit oikeasti misakia ovelle? katoitteko/luitteko koko animea?

footmark

Työkkäristä soittivat kun kuntopyöräilin. Tuntuu aika tyhjänpäiväiseltä tietojen kyselysoitolta kun siellä ne kaikki tiedost lukee niiden sivuilla lomakkeessa varsinkin tälläisessä lomautus 0-5 päivää viikossa tapauksessa jossa kumminkin töissä olin tänäänkin.
Jonkun sivutehtävän se antoi minulle joka pitää käydä suorittamassa siellä sivuilla, keitänpä kahvit ja alan levuttamaan mun työttömyysukkoa että en ole liian huonotasoinen kun menen sen suorittamaan.

en se on ihan seko pää

joo
kyllä ja luin myös mangan ja sen novellin

Tampereella kanssa

haluutteko nyymiä ovelle?

joo

nyymien mielipide sipuliteemakkarasta?

minun nostalgia herkkua lauantai ja jahtimakkaran kanssa nams

videopelejä?

sipuli teemu makkara

hyvinkö tollasella kuntopyörällä jaksaa polkea luulis että se alkais tympii nopeesti

pikimusta makkara

ei vaa sulatejuusto valkosipuli makkaraa

testaamatta paska

aattelin kattoo kummitus koiran

mäkkäri = israel
hese = palestiina

mun uusi biisi sen kertsi menee näin

mä syön ny makkaraa~
mä syön ny makkaraa~
mä syön ny makkaraa~
mä syön ny makkaraa~

montako rap-taiteilijaa aiot palkata esiintymään raidalla

ei oo rap biis

mikä on suosikki manga, novelli vai animeversio

oon töissä kuullut muutamankin kuoron avaavan ääntä laulamalla

onko sinulla vielä sitä olutta

The 19-letter Finnish word saippuakivikauppias (a soapstone vendor) is the longest single-word palindrome in everyday use

Do you talk about soapstone vendors daily?

katoin ton vähä aikaa sit ja ei kyl mikää kummonen vaikka wu tang fani oonki. ehkä 15 vuotiaana olis uponnu.

Kyllä se varmaan aika tympeäksi kävisi jos ei olisi jotain katsottavaa samalla. Täällä böndellä pyörätiet on aika olemattomat ja silloin kun pihalla fillaroin en tykkää pitää mitään kiirettä. Kuntopyörällä on mukava vetää hiet päälle nopeasti ja sitten pesulle.

tiesitkö että suomessa

saippuakullipyllypillukauppias

Kyllä

ei nyymit edelleenkään masuja ja pimppoja ja pyllyjä näyttävät pikkutytöt oo söpöjä vaan H-alkuisia henkilöitä

Heteroja

msgk maistuu myös

made up shit.

omoa vatupassit vitullisen kalliita olisi pitänyt osta kirpparilta yksi vanha kun oli kolmella eurolla taannoin

mun lapsuuden älypuhelimeen sai ladattua tommosen missä näkyi se kupla niinkun iskän vatu passissa

lapsuus

älypuhelin

työpäivä loppu
sain kyllä niin vaikeita juttuja aikaseksi että oon varmasti pötsiä parempi koodari

ala ikä

pääsispä töihin (koodaus hommiin ei viemärin rassaus)

novelli > manga > anime
mutta toi on vähän paha kysymys kun nhk on yks mun suosikkeja ikinä oli missä muodossa tahansa ja vaikka periaatteessa sanon noin niin animessa on jotain juttuja josta tykkäsin enemmän kun novellissa tai mangassa olleista jutuista
sanonpa sen verran että ihan semmosella yksinkertasella muutoksella että satoun huimausaineiden käyttö olis näytetty animessa lista vois näyttää erilaiselta

Pitkän matikkan improbatur on yhtä hyvä kuin lyhyen eximia

5v päästä on vaan toiselle noista enää kysyntää

nyymi koodaa älyviemärin joka ei vaadi rassausta

uusi netti ihastus avattu

Ihana kuulla. Kuka on tämä onnekas

Työkkärin questi läpi ekalla yrittämällä, tässä on aika helppo vaikeustaso aloitusalueillla ainakin.
Mietin että tekisin tänään sämpylätaikinat ja pistäisin jääkaappiin niin että saan huomenna sitten töistä kotiuduttua laittaa heti sämpylät uuniin, pitäisi päättää teenkö perus 8-9 sämpylää vai 6 sellaista pötkylämmän muotoista isompaa.

top 3 jätskimaut:
1. minttusuklaa
2. kuningatar
3. lakritsi

en oo ostanu ekaa jätskiä vielä kesälle

oon kirjoittanut pitkän, missä mun rahat.

ei siitä sen enempää alibista voipi lukea sitten tarkemmin

kirjotin pitkästä E (melkein L) en kyllä tienaa noin paljon kuin graafin mukaan

mä tienaan vähän päälle 40k vuodessa ja kävin amiksen

59972993_p0.jpg - 1500x2411, 1.42M

Samis

olismpa mä hyvä matikassa

oot hyvä sängyssä sexy nyymi

oliko köyhäintalolla hyvät sopat tänään

pfffft pruut pruut prööt

pötsin kanssa fysiikan erityisopetusta...

tytöt kattoo mua tiistaisin näin

näyttää edelleen siltä ettei kiinnosta yhtään

laitoin metrossa soimaan animetytön laulupopitukset ilman että kuulokkeet oli päällä sitten

ei kukaan kuule ku nyymeiltä olen ymmärtänyt että siellä on aina kaiuttimeen pälisevien puhelujen kakofonia muutenkin aina

suurin osa nyymeistä tekee noin

miks sun kaiuttimen äänenvoimakkuus on enemmällä kuin nolla

katon sängyssä videoita

olisin tujottanu sua tällee koko matkan

885.png - 601x446, 46.55K

mulle käy varmaan viikottain tollee

minullakin oli tänään työkkärin tapaaminen kävin juttelemassa mukavia ja pistivät paperit kuntoon taas puoleksi vuodeksi eteenpäin

oon parvekkeel aurinkotuolis läppäri sylis sais tulla pikku sade viel oisa röökiä

ei ki

olipas

videopelejä?

traileri taas kerrakseen

penteleen muikea nyymi... korjaus on tarpeen...

ylihuomenna julkistetaan eu vitonen onko kartanmaalajanyymit täpinöissään

en oo koskaa noit opetellu mut kiva jos innostaa

reisk

112853435_p0.jpg - 2333x4905, 966.79K

youtube.com/watch?v=oblOJY8GLCs
amerigän repo mään hommissa näkee kaikenlaista mutta miehen täytyy tehdä taala

En vielä vaikka olen kova EU nelos fani, ja yleensä nää pelit on ihan perseestä aluksi

t. paradox maksu sika

jihuu, 90% nelosen mekaniikoista puuttuu kunnes lisäävät 35€ lisäreinä vuosien saatossa ja hyvätkin osat vesitetään ja lyödään kännykka käyttöliittymä päälle.
paradoksin pelit on uskomatonta paskaa kun sen oikeen oivaltaa

oon niin vittuuntunu paradoxiin että tavallaan joo mutta oikeestaan en kun pitää odottaa taas vuosia ennen kun peli on siinä vaiheessa että jaksan torrenttaa sen dlceiden kanssa (en oo antamassa senttiäkään enään ikinä noille paska jutkuille)

jompikumpi noista kuolee tossa tarinassa ja sitten kaikki pariskunnat itkee ja sanoo että paras peli koskaan

pelin jatkuva päivittäminen ei ole hyväntekeväisyyttä en tiedä mitä kertoa

kirjoitin E eikä tulot mahdu kuvaajaan

ai lyhyestä

kirjoitin m ja oon tt tuella

mikseivät kirjota musta tällasia juttuja

taasko?

actin a fool

kuuntelen jynkkyä

ruoka pötkö

aika rohkee äijä kun menee takavarikoimaan jonkun pirinistin autoa klo Ö jossain pimeellä huoltoasemalla
ei olis mun hommaa

pitäs jumpata mut ei jaksa

pitäis pumpata (mun nyymiä) mut ei jaksa

apinaa koijataan, apinaa pumpataan

pitäs pumpata mun kryptoo mut ei jaksa

ööh

ihmiset sanoi että ei se töiden saanti paranna mun elämää
ihmeellisesti kyllä vaan paransi aika paljonkin

moi rakkaat

no onko sulla vaimo ja lapsia nyt?

näinhän se on kannustan nyymejä töihin

kohta on kun palkka tulee ja voin heittää seteleitä naisia päin

mä rakastan sua

kiva että tykkäät
me kaikki ollaan erinlaisia

tottahan tuo on hyvä elämä alkaa rakentua siitä kun perusjutut on kunnossa

ekana paransi kun alkoi kertymään ylimääräistä rahaa
sit huononsi kun alkoi tajuamaan että ei tarvii näin paljoo rahaa ja työt alko mega väsyttää ja käymään tylsäksi

väsyttää eikä huvittais mutta pakko raahautua kauppaan ruoka meni taas loppumaan, ostan kyllä jotain herkkujakin

ää, mikään ei huvita. oispa jo viikonloppu

ajattelin kirjata jonku nasevan kommentin mutta kuuntelen rauhallista blues jazzia niin eipä oikeen innosta ilkeillä

Kuvion tekijä oletti, että tulot jakautuvat normaalisti, mutta todellisuudessa se on potenssilaki.

tulispa posti ovesta sisään en jaksa hakee postia tai viedä roskia

perustakaa joku roskien haku palvelu
ois varmasti kysyntää

mitäväliä tulojakaumalla on tuon kuvaajan suhteen kun se vaan näyttää regressiosuoran tulojen suhteesta matematiikan arvosanaan?

haluaisin enemmän kuin mitään lopettaa juominen kokonaan ja työllistyä

mulle riittäis työllistyminen. vois käydä enemmän vaikka baarissa tai ostaa vähän parempia juomia

ainakin eka noista on yllättävän helppo toteuttaa
muutaman viikon jaksaa olla selvänä niin vähenee alkoholin oispattelu

ite oon selvä nykyään

mitä tekisitte jos teidän suosikkinyyminne paljastuisi psykopaatiksi

moi :)

APUA

oisin halunnut olla normo itsekin

pitäisi lopettaa sosiaalinen elämä että tuon tempun voi toteuttaa.yksi kerta kun jalasta meni jänne olin kuukauden lähes pelkästään yksin ja se yksinäisyys oli raskasta

miks normoontuminen kiinnostaa? ite olin semi-normo yhes vaihees ja kaikki tuntu tosi pinnalliselta. oonko vaan täynnä itteeni?

aika suuri osa netin ihmisten osallistumisesta on mallia "voin pahoin joten puran sen nyt tänne"
valitettavasti siitä purkautunut pahoinvointi sitten moninkertaistuu kun se leviää kuin ripuli McDonaldsin lattialle ja kaikki muut purkaa oman pahoinvointinsa siihen jatkoksi ja kaikilla on vielä pahempi olo.
paitsi ehkä alkuperäisellä purkautujalla, jos on semmonen 'aivopieru ja karkuun' persoona joka ei jää lukemaan reaktioita.
eikä asialle ole muuta korjausliikettä kuin tekoälyyn perustuva varjobänni joka teeskentelee että viesti näkyy muille ja botit vastailee oletetulla tavalla siihen, mutta pahoinvoinniksi todettu osallistuminen olisi oikeasti vain tuhlattua vaivaa joka ei näy kuin itselle ja botille.

voihan sitä seurassa juoda alkoholittomiakin

normot haluaa olla normoja. sen takia ne on normoja.

aina voi coupata että on normojen yläpuolella mutta ette tekään kovin tyytyväisiltä elämään vaikuta

en mä tiedä miten nyymin elämä eroaa normon elämästä lopulta muuten kuin että voi juoda vähän pidempään
varmasti juominenkin tuntuu kivemmalta jos sitä ei kokoaikaa voi tehdä

samaa vanhaa jankutusta

saa vähän purkaa pahaa oloa nollapostauksilla ei oo keltää pois eikä siitä tarvitte tuntea pahaa omatuntoa. ei pidä olla mikään sitrunna hymy huulilla koko ajan.

mulla esim nytte tosi ärsy olo semmone blaaah olo et tuntuu et en saa mitää oikee aikaseks. oon internet koukussa ja pitäs pystyy irtautuu mut pelkään et en löydä onnea tämän pimeän peilin ulkopuolelta mistään kotiaskareista ainakaan.

Semmoset epäonnistuneen normon ulinat, normot vaan on aivan kuten nyymitkin vaan on, ainoastaan kaltaisesi väliinputoajat haluaa olla jotakin.
Töihin joutaisit ja ruman akan ansaitset.

koska tää väsymys loppuu

mikäpä on normo

ei kai kukaan noita "normo" ja "ei-normo" juttuja nyt ainakaan kovin tosissaan ota, ei ne ole edes totta

nyymit nyt lopetatta tuon ja alotatte kivemman postauksen

silloin ku jankutuskin

käydään nyt kun tää on merkittävä väännön aihe

semmone konformisti ehkä

juuh, vaikea ponnistaa ilon puolelle jos ei oo mitää mielekästä suunnitelmaa jossa ois varmasti ees yks nautittava asia.
joku kikka kakkonen millä yhdistäis vaikka tiskaamisen ja seksin. esim. pesusieni kaapin oven väliin, pesusieneen oliiviöljyt ja kolo pituussuunnassa, tai leveyssuunnassa jos on lyhyt, ja sitten siinä tiskatessa nylkyttää.

en saanutkaan yhtään ryania nestemaaliin
päähenkilö tosin veti kaksois väkärän

strugglaan raha-asioiden kaa.

eikö edari jelppa?

ei mul oo edaria

toi on aika kirjaimellinen ratkaisu ongelmaan muutta piilee siinäkin oma viisautensa. itse esim jumppaan ihan vaan kun siitä tulee vahva ja viriili olo, ja kun tuntee pystyvänsä panemaan paremmin niin parantuuhan omatunto siinä samassa.

ei mul oo esaria

hikinen tekeminen raikkaassa ilmassa on monessa asiassa keventävä ja parantava harrastus. lähtee johonkin se yleispieru missä pää on jumissa kun irtoaa kämpästä.

Pläräilin kuvakansioita läpi hupiviestitysmielessä ja en muistanutkaan ottaneeni tämmöstä kuvakaappausta.
Hassua miten koskaan ei tapahdu mitään.

tsygootti.jpg - 833x181, 44.72K

noniin nyt nyymit alko puhuu panohommista

nyymit onkin niin kauhean syvällisiä ja toiset huomioivia

eihän niillä vaihtunukkaan sama ukko ku 2016

totta olis hyvä aina joku 15 min kävelyreissu heti herättyä.

eihän tuo edes pidä paikkaansa?

se onki vaa öyhötysviesti. oletan aina tollasista et niiden takana on ryssäbotti.

vuosia, jopa ehkä vuosikymmeniä uutisvainoissa eläminen, onko sen arvoista?
ehkä lähde sille oli joku toinen foorumi jossa joku väitti semmoista

paras nallekarkkiväir/maku

Maanmittauslaitoksen työpaikkailmoitukseen tuli yli 3 000 hakemusta – hakemuksia lukenut kertoo, miten selvisi urakasta

aina voi coupata että on normojen yläpuolella mutta mulla on ähky ja pitäis jaksaa tehä asioita

aivan varppina lukivat ajatuksella kaikki ja punnitsivat jokaisen vahvuuksia ja heikkouksia toisiin nähden

miten selvisi urakasta

ite nakkaisin ekat 2995 roskiin ja valitsisin lopuista viidestä parhaan

Yle Areenaan oli ilmestynyt joku uusi inttikomedia. Katsoin ekan jakson ja oli kyllä aivan jäätävää paskaa.

Nyymejä nyt tietty kaiken sorttisia, mut ite oon ainaki syvällinen ja toiset huomioiva. Normojen kanssa harvemmin mitään syvällistä keskustelua syntyy, ja huomioon ottaminen tuntuu semmoselta sosiaaliselta rituaalilta missä tarkotus toimia todisteena jonku sosiaalisesta kelvosta olemalla yks pää lisää kaveriporukassa.

kiitos kun mainostit, ylenyymi

Ei kukaa oo väittäny olevansa normojen yläpuolel ei aina tartte ajatella tollee yksinkertasesti

Itse kuvittelen olevani syvällinen, mutta lopulta olen vain hyvin pinnallinen raapaisu

Olen normo jos haaveilen normo seteistä ja olen työtön, mutta täällä käy suurinosa töissä tai koulussa ja jollain ilmeellä ne on epänormoja.

No hanki syvällisiä herkkiä kavereita ja lakkaa leikkimästä että foorumissa missä viestit 90% pieru, kalja ja arisun vaippa juttuja on jotenkin yhtään parempia

Kävi kananmunia rikkoessa näin

Melkein muuten vahingossa postasin ton kissakuvan sijaan tänään png:nä tallentamani sähköisen allekirjoituksen

eikö sulla ole omaa kansiota kissakuville ja tommosille tärkeille jutuille?

asensin leuan vetotangon pitkästä aikaa moneen vuoteen nyt pääsee taas roikkumaan ja vetämään leukoja.

postaa vartalo nyymi

bongasin saman aamulla ennen röihin lähtöä ja en antanut edes mahista sille kun katsomatta paskaa

Näinpä on.

On, mutta kansiointivelka on suuri

Eväsleivät tehty valmiiksi, sämpylätaikina jääkaapissa nousemassa ja odottamassa huomista

Mistä sait sen käsityksen et oon leikkiny jotain tollasta? Se mun täytyy myöntää et oon kyl ettinykki tollasii mut ei oo helppo homma noin vaa löytää kavereita.

Eli mikä teidät erottaa normoista muuta kun tänne postailu. Te osallistutte, käytte töissä, sosialisoitte enemmän yhdessä päivässä kun mä vuoden aikana, mutta mä oon normo. Joku asperger elitismi juttu kai kun tuon kuvankin postasit.

Kun lataa aina suoraan oikeaan kansioon ei tule tuommosta velkaa

kylmä totuus on että roikkuvat läski utareet on mega rumia

miten voi ihminen olla näin väärässä

Sven päivittäisestä shooasta sano mulle, että CIA juutalaiset alotti ukrainasodan, että venäjän huomio kääntyis pois syyriasta

anna kun arvaan, juntti soumi rasismi isämman pulustajasta muuttuu ei rasisti kun se palvelee ton neekeriakan ja jeetin kanssa.

pitkästä matikasta E

työttömyyspäiväraha

Ehkä olen vaan liian älykäs sopeutuakseni tähän yhteiskuntaan.

no ei sillä älykkyydellä hirveästi mitään teekkään kun on käytännössä turhaa